perjantai 22. tammikuuta 2016

Lehtijuttu ja kuulumisia

Luotsie-hankkeen päätoimintaa on erilaiset pilottikokeilut. Se mitä näissä kokeiluissa tehdään, riippuu paljon osallistujista itsestään. Esimerkiksi ensi viikon aloittaa muutaman yrityksen oma pienryhmäkoulutus, jonka Luotsie maanantaina järjestää.

Jos sinulla on ideoita sen suhteen, missä luovia aloja pitäisi näkyä enemmän missä tahansa muodossa, ota yhteyttä ja ehdota! Ideoinnin tasolla vielä on muun muassa kokeilu, jossa monialaisesti sisustusalan, kuvataiteen ym. alojen ammattilaiset ehostaisivat tilan ja näin tuotaisiin esille, miten paljon pienilläkin muutoksilla voidaan saada aikaan. Tai voitaisiinko maakuntaan pystyttää pop up -matkailukohteita pyöräilyretkeilijöille? Tai ehkä tuoda yritysmaailmaan helposti ostettavaksi paikallisia yrityslahjoja? Verkostoja meiltä löytyy, joten ehdota ideoita ja kehu palvelujasi! Luotsie toimii nimenomaan mahdollistajana ja välittäjänä osaajien kesken.

Kurkistuksena siihen, mitä pilottikokeiluissa esimerkiksi on tehty, tässä lehtileike viime viikolta. Länsi-Saimaan sanomien toimittaja kävi Taipalsaaren kunnan ja Luotsie-hankkeen yhteisessä työpajassa vierailemassa ja teki tästä visiitistä lehtijutun.

Länsi-Saimaan sanomat 15.1.2016


Ensi viikolla jos liikutte Skinnarilassa tiistai-aamupäivällä, tervetuloa moikkaamaan meitä Sauma-tapahtumaan ylioppilastalolle!


Heini Kähkönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti