Luotsie

Luotsie
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ammattikorkeakoulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ammattikorkeakoulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. elokuuta 2016

Mikä luo hyvinvointia Taipalsaarella?

Heinäkuun alussa keräsimme Taipalsaari-päivillä kuntalaisilta ja kesäasukkailta tietoa siitä, mikä Taipalsaarella luo hyvää mieltä tai minkä kehittäminen loisi sitä lisää. Vastauksia kertyi 167 – kaikki on luettu läpi ja niistä nousi esille monta hienoa asiaa Taipalsaarella. 

Luonto, liikuntamahdollisuudet, koulut, kirjastot, uusi nuorisotalo, kyläyhdistykset ja tapahtumat muun muassa saivat kiitosta. Kehitettävää keksittiin esimerkiksi rantojen kunnossa, tieasioissa, liikuntapaikoissa ja kunnan tiedottamisessa. Hyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu monenlaisista tekijöistä, se kävi vastauksista erinomaisesti ilmi.

Nyt etsimme vielä lisää tietoa siitä, kuinka kuntalaiset hyvinvoinnin Taipalsaaren alueella näkevät. Kerättyjen tietojen perusteella lähdemme toteuttamaan pieniä pilottikokeiluja syksyn 2016 aikana. Asukkaiden äänen kuunteleminen auttaa kehittämään kunnan toimia eteenpäin. 

Keräämme vastauksia tänään ti 30.8. illalla klo 18.00-19.30 Taipalsaaren kunnan järjestämillä Sivistysmessuilla Kirkonkylän koululla. Tervetuloa mukaan!

Voit myös vastata kyselyyn netissä: KLIK!
Taipalsaaren kunta arpoo kyselyyn vastanneiden kesken palkintoja, joten voit halutessasi jättää yhteystietosi tätä varten. Kysely on auki 15.9. asti.



Hyvinvointikyselyä toteuttavat yhteistyössä Taipalsaaren kunnan sivistystoimi sekä Luotsie -hanke. Taipalsaaren kunta kerää kyselyn avulla tietoa kunnan palvelujen kehittämiseen. Samalla se etsii uusia avauksia mm. ennaltaehkäiseviin hyvinvointipalveluihin liittyen.

Kuinka tämä kaikki liittyy Luotsie-hankkeeseen? Me olemme mukana etsimässä kunnan kanssa yhteistyökumppaneita koulu- ja elinkeinopuolelta, jotta esille nousseita kehittämiskohteita voidaan lähteä viemään käytäntöön. Yhteistyö luo mahdollisuudet uudenlaisiin tapoihin toimia kuntaorganisaatiossa. Asioiden katsominen luovan osaamisen näkökulmasta tuo erilaista näkökulmaa sivistystoimen toimintaan. Luotsie-hankkeen toinen toteuttaja Saimaan ammattikorkeakoulu pyrkii kunta-yhteistyöllä luomaan uudenlaista yhteistyörakennetta, joka jatkuu hankkeen päätyttyäkin.

Tiivistetysti näihin kysymyksiin etsimme nyt vastauksia:
  • Mikä luo hyvää mieltä Taipalsaarella?
  • Mikä toimii Taipalsaaren kunnassa?
  • Mikä voisi toimia vielä paremmin?
  • Mitä taipalsaarelaiset tekevät jo onnistuneesti yhdessä?
  • Mitä palveluja kunnasta löytyy ja mitä voisi vielä löytyä?
  • Löytyykö Taipalsaarelta tarpeeksi mahdollisuuksia harrastaa?




Heini Kähkönen, projektipäällikkö, Luotsie
heini.kahkonen(at)humak.fi

maanantai 23. marraskuuta 2015

Ehdota opinnäytetyö- tai harjoittelupaikkaa amk-opiskelijoille!

Opiskelijoiden, asiakkaiden ja luovien alojen osaajien välitystoimintamme jatkuu ja etenee! Kanssani nyt vuoden loppuun työskentelee opiskelija-assistentti, jonka kanssa yhdessä kasaamme verkostoa Saimian opiskelijoista resurssiksi hankkeeseemme.

Ensimmäisessä vaiheessa haussa on opiskelijoita, joista voimme saada apua asiakaspuolen matkailu- ja markkinointialan ongelmiin, lisätietoja löydät täältä: KLIK! 

Jatkossa haluamme yhä enemmän myös luovan alan osaajien näkemyksiä mukaan. Tästä johtuen, pyydän eteläkarjalaisia luovan alan osaajia kertomaan minulle pe 27.11. vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä opinnäytetyö- tai kurssityöaiheita teidän yhdistyksellä/yrityksellä/toiminimellä tms. on?
- Onko teillä mahdollisuuksia harjoittelupaikkoihin? Mitä työnkuva voisi sisältää?
Vastaamalla et ole velvoitettu tai oikeutettu mihinkään, mutta saamme verkostoon lisää arvokasta tietoa, jota vien opinahjoihin eteenpäin!
Vastaukset voi toimittaa sähköpostitse: heini.kahkonen(at)humak.fi

Opiskelijoissa meillä on hyödynnettävissä seuraavan alojen osaamista:
- Saimia (LPR ja Imatra): Restonomit, tradenomit, kuvataide, hoito-ala, insinöörit, fysioterapeutit ja sosionomit.
- Humak (muualla Suomessa): Kulttuurintuottajat

Hankkeemme perustoimintana on toimia eräänlaisena "välitystoimistona" pilottikokeiluihin osallistujille. Verkostoomme saamme jatkuvasti lisää asiakkaita, joilla on ongelmia tarjota yrittäjille sekä opiskelijoille. Kaikkein hedelmällisintä on asiakkaiden ongelmien tarjoaminen jo valmiille yrittäjä-opiskelija-yhteistyöparille. Mitä enemmän tietoa osaajista on, sen helpompi hankkeen on toimia luovien alojen puolestapuhujana ja osaamisen välittäjänä.

Jos haluat Luotsie-hankkeen postituslistalle ja heti ensimmäisten joukossa tietoa työtarjouksista pilottikokeiluissa sekä muista mahdollisuuksista, ota yhteyttä!
Heini Kähkönen, heini.kahkonen(at)humak.fi, puh. 020 7621 368

lumisin terveisin,
Heini


torstai 19. marraskuuta 2015

Harjoittelua ja kurssityöaiheita tarjolla markkinointi- ja matkailualoille!

Hei ammattikorkeakoulussa opiskeleva! Kaipaatko aiheita opinnäyte- tai kurssityöhön? Etsitkö paikallista aihetta, jolla on käytännön merkitystä ja joka tuo kontakteja työ- ja elinkeinoelämään? Voimme nyt tarjota sinulle apua tässä! Ensimmäinen jaku opiskelijaverkostoomme on auki nyt.

Luotsie -hanke etsii ammattikorkeakouluopiskelijoita mukaan toimintaansa. Kokoamme Etelä-Karjalan alueella yhteen opiskelijoita, yrittäjiä ja asiakkaita ideoimaan ja tuottamaan uusia palvelutuotteita. Opiskelijoita otamme mukaan opinnäytetöiden tekemisen ja harjoittelujen kautta.

Hankkeessamme toteutamme 2-3 pilottikokeilua, joissa asiakaspuolella on nyt alkuvaiheessa Taipalsaaren kunta ja start up yritys. Lisäksi verkostossamme on laajasti paikallisia luovien alojen pienyrittäjiä, joiden osaamista välitämme eteenpäin. Asiakaspuolella on monenlaisia kehittämistarpeita, joiden ratkomiseen kaipaamme opiskelijoista apua, muun muassa näitä:
  • Palvelumuotoilu ja markkinointi
  • Asiakkaiden ja asukkaiden osallistaminen
  • Matkailukohteiden ja vapaa-ajan aktiviteettien kehittäminen
  • Nettinäkyvyys


Voimme luvata mahdollisuuksia tienata opintopisteitä, tarjota tilaisuuksia saada jalkaa oven väliin työelämässä ja antaa aiheita opinnäyte- ja kurssitöihin.

Etsimme nyt 2-3 tradenomiopiskelijaa sekä 2-3 hotelli- ja ravintola-alan opiskelijaa, joilla on tarvetta harjoittelupaikoista tai kurssityöaiheista. Varsinkin haussa on markkinoinnin opinnäytetyöhön aihetta kaipaava opiskelija!

Luotsie-hanketta toteuttavat yhteistyössä Humanistisen ammattikorkeakoulun Imatran TKI-keskus (Voima) ja Saimaan ammattikorkeakoulu. Yhteistyöverkostomme takaavat, että saamme soviteltua opinnäyte- ja kurssityöaiheita Saimian kursseihin. 

Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä mahdollisimman pian!
Kerro hakemuksessa mitä opiskelet ja monettako vuotta, minkälaisia tarpeita opintojen suhteen sinulla on nyt (esim. opinnäytetyön tai harjoittelun suhteen), miksi haet ja miksi meidän kannattaisi valita juuri sinut opiskelijaverkostoomme.

Lisätietoja aiheesta ja hakemukset:
projektipäällikkö Heini Kähkönen (Humak)
heini.kahkonen(at)humak.fi, puh. 020 7621 368


Lisätietoja antavat myös:
opiskelija-assistentti Noora Harju (Saimia)
noora.harju(at)saimia.fi, puh. 040 4830 453

tutkimuspäällikkö, projektikoordinaattori Henri Karppinen (Saimia)
henri.karppinen(at)saimia.fi, puh. 040 631 3800