Luotsie-hanke porskuttelee kohti loppuaan, mutta verkostoitumistyö luovalla alalla jatkuu. Sitä varten ja hankkeen yritysverkoston toiveista lähtien järjestän verkostoitumiskahvihetken Imatralla Kulttuuritalo Virran kahvilassa to 16.2. klo 16. TERVETULOA mukaan kaikki ympäri maakunnan!
Ei ennakkoilmoittautumista, ei tarjoiluja eikä virallista ohjelmaa - ollaan kuulolla mitä on meneillään ja mitä seuraavaksi! Olen saanut toiveita, että varsinkin Imatran seudulla kaivataan säännöllistä aikaa ja paikkaa, missä tavata muita luovan alan osaajia ja sitä varten on nyt tämä tapaaminen.
Parikkalan seudulla vaikuttavat, muistattehan myös tämän kunnan järjestämän tilaisuuden yrittäjille keskiviikkona 15.2. klo 18! Tervetuloa mukaan kuulolle Iloisen pässin maalaispuotiin!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verkosto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. helmikuuta 2017
keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Luotsie päätettiin tulevaisuuteen katsoen
Viime viikon perjantaina vietettiin Luotsie – uutta luova yrittäjyys Etelä-Karjalassa -hankkeen päätöstilaisuutta Lappeenrannassa Saimaan ammattikorkeakoulun tiloissa. Alkuun muistelimme menneitä kertaamalla hankkeen tapahtumia ja toimenpiteitä, sitten ideoimme uutta DraamaSaappaan Henna Laitisen johdolla ryhmätöissä ja lopuksi suuntasimme katseen tulevaan yritysrahoitusten ja -tukien ammattilaisten johdolla. Vaikka Luotsie-hanke päättyy, tuet erilaisille yrittäjille ja sellaisiksi haluaville jatkuvat pysyvällä pohjalla kuten ennenkin. Kannattaa tutustua mm. näihin tilaisuudessakin kuultuihin tahoihin:
• Wirma Lappeenranta
• Imatran Seudun Kehitysyhtiö
• ProAgria
• Leader Länsi-Saimaa / Kärki Leader
• Firmatiimi (LUT ja Saimia)
Keskustelut ja puheenvuorot nivoutuivat paljon siihen, mitä koko hankkeemme on käsitellyt: yhteistyö, tiedonkulku ja monialaisuus. Näitä teemoja tullaan laajemmin käsittelemään helmikuun aikana valmistuvassa Luotsie-hankkeen loppujulkaisussa. Hankkeen yhteistyökumppanit ja toimissa mukana olleet: jos haluat julkaisusta paperiversion maksutta itsellesi, laita viestiä ja postitan julkaisun sinulle sen valmistuttua: heini.kahkonen(at)humak.fi
Lue lisää tilaisuudesta tästä Humak:n sivuilla julkaistussa uutisesta: KLIK!
Omasta puolestani lämmin kiitos kaikille teille osallistujille – teitte tilaisuudesta kaikin puolin antoisan ja keskustelevan!
Muutama kuva tapahtumasta:
Heini Kähkönen

perjantai 4. marraskuuta 2016
Osta miult! kiittää ja kuittaa
Kiitos kaikille Osta miult! -tilaisuudessa mukana olleille - asiakkaille, pisteillä päivystäneille, yhteistyökumppaneille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Saatiin Siitolan kartanolle mukavasti kuhinaa ja tunnelma tapahtumassa oli mitä mainioin.
Keräsimme tapahtumassa palautetta niin palveluntarjoajilta kuin vierailijoilta. Tapahtuman miljöötä ja tunnelmaa kiiteltiin. Jatkoa toivottiin - nähtäväksi jää tuleeko sitä ja miten. Ehdottomasti jatkoa haluamme edistää, koska tilaisuudelle oli selvästi tilausta. Tämä oli hyvä alku jatkoa ajatellen! Tilaisuudessa käytiin monta hyvää keskustelua ja ajatuksia jatkoon syntyi muissakin muodoissa.
Kehittämiskohteiksi nostettiin asiakasryhmän tarkentaminen. Nyt ovet olivat avoinna kaikille ja moni toivoi, että jatkossa voisi olla esimerkiksi toinen päivä kuluttajille suunnattuna ja toinen yritysasiakkaille. Tiistaina tilaisuudessa olivat mukana niin asiasta kiinnostuneet kuin yrityslahjoja itselleen etsineet. Tässä on hyvä kehittämiskohde jatkoa ajatellen. Markkinointia voisi kohdentaa paremmin jatkossa ja paremmalla ajalla käyttää enemmän resursseja siihen, että saadaan lisää isoja yrityksiä liikkeelle. Vierailijoilta tuli toiveena muun muassa, että tapahtumassa esillä olleet yritykset voisivat olla paremmin merkattu pisteissään.
Hienoa on ollut nähdä niin tässä tilaisuudessa kuin muuallakin, että paikallista osaamista arvostetaan ja luova ala kiinnostaa! Tapahtuman lämminhenkinen ja positiivinen tunnelma muodostui teistä kaikista paikalla olijoista, joten iso kiitos vielä kaikille!
Tässä vielä kuvia Siitolan kartanolta:

perjantai 30. syyskuuta 2016
Luovat aamukahvit
”Luovalle osaamiselle voisi olla käyttöä, mutta jonkun pitäisi tyrkyttää sitä, olla esillä ja tuoda ilmi osaamista.”
Persoonallisuus ja brändit korostuvat yhä enemmän yritysmaailmassa. Luovan alan ammattimaisilla osaajilla – suunnittelijoilla, muotoilijoilla, taiteilijoilla ja kädentaitajilla – on paljon annettavaa tällä saralla.
Luotsie -hanke toteutti erikokoisille yrityksille kartoituksen luovan alan osaamisen tarpeista kevään ja kesän 2016 aikana. Kartoitus toteutettiin Saimaan amk:n liiketalouden opiskelijoiden tekemillä haastatteluilla. Haastatteluissa selvitettiin mitä yhteistyötä luovan alan kanssa jo tehdään, millaista yhteistyötä kaivataan ja miten sitä voidaan edistää.
”Luovan alan pitää tuoda lisäarvoa ja myyntiä.”
Haastattelujen perusteella paikallista osaamista halutaan tukea. Uutuusarvoa, erottautumista, laatutyötä ja ammattimaisuutta arvostettiin. Isona ongelmana palvelujen käytettävyydessä pidettiin tiedon ja ajan puutetta – ei ole tietoa mistä pieniä paikallisia luovan alan osaajia tavoittaa. Isoissa yrityksissä ei ole aikaa lähteä yksittäisiä tekijöitä etsimään, sillä aika on rahaa. Tämä on myös syy, miksi ammattityöstä halutaan maksaa: kun laatu on taattu ja aikataulut pitävät, säästyy arvokasta aikaa.
Tarpeita siis löytyi, mutta myös tietämättömyyttä mistä löytää palveluntarjoajia. Kesällä Luotsie-hanke kokosi luovan alan osaajia yhteen ja ensin yrityksiin päin lähdettiin lähestymään yksittäisiä tuotetietoja keräämällä. Tämä tapa koettiin nopeasti hankalaksi ja sekavaksi. Myös erilaiset ideat yhteisesittelypisteistä ja -esitteistä olivat esillä, mutta toimivia ratkaisuja näihin ei löydetty.
Loppukesästä tarvetta ja ongelmaa vastaamaan kehitettiin ”Luovat aamukahvit” -konsepti, jossa luovan alan ammattilaiset pääsevät esittelemään kohdennetusti potentiaalisille asiakkaille palvelujaan.
Luovat aamukahvit tuovat asiakasyrityksille luovan alan osaajien tarjontaa näytille helposti. Samalla helpotetaan itsensä työllistäjien kynnystä ottaa yhteyttä isompiin yrityksiin. Aamukahvihetkissä yrityksille tuodaan paikan päälle heidän tarpeisiinsa vastaavaa 3-5 paikallista itsensä työllistäjää ja pienyrittäjää. Samalla tarjotaan kahvitarjoilut. Esittelyt pidetään tiiviinä, yhteensä puolessa tunnissa.
Ensimmäiset kahvihetket on sovittu lokakuulle ja konseptin halutaan jatkuvan hankkeen päätyttyäkin luovan alan osaajien omana pakettina. Kahvitilaisuuksien suunnittelussa on alusta asti hyödynnetty tiiviisti hankkeen ympärille muodostunutta luovan alan osaajien verkostoa. Pienten tekijöiden monialaisella yhteistyöllä voidaan saada lisää näkyvyyttä ja myyntiä.
Jos sinulla on kiinnostusta olla aamukahveissa mukana palveluntarjoajana tai -ostajana, ota yhteyttä!
Heini Kähkönen
heini.kahkonen(at)humak.fi
puh. 020 7621 368
Luovat aamukahvit -esitteen on suunnitellut Samu Koskinen / HitoHyvä ja nimen on keksinyt Henna Laitinen / DraamaSaapas
Ensimmäisenä tiedot myös Luovista aamukahveista tulevat Luotsie-hankkeen suljettuun, luovan alan ammattilaisille suunnattuun Facebook-ryhmään, jonka löydät täältä: KLIK!
maanantai 12. syyskuuta 2016
Luovaa osaamista esillä Start Up Millilla Lappeenrannassa 20.9.-21.9.
Aiemmin kirjoitin hausta Luovan osaamisen viikolle Start Up Millin tiloihin Skinnarilan Technopolikselle. Koska hankkeemme ensisijainen tehtävä on palvella kohderyhmäänsä eli yrittäjiä, oppilaitoksia ja organisaatioita, toiveitten mukaisesti typistimme viikkoa kahteen aamuun. Laajensimme myös kutsua tulla kuulemaan luovien osaajien tarjontaa start up -yrittäjiä laajemmalle yleisölle. Mitä on siis tiedossa ensi viikolla?
Skinnarilassa kuhisee monipuolista osaamista mm. kaupallisella alalla sekä it- ja teknologiapuolelta. Lisäksi maakuntamme on pullollaan luovan alan osaamista. Haluamme auttaa eri aloja kohtaamaan yhä paremmin! Siksi järjestämme nyt pop up -esittelyhetken kahtena aamuna: ti 20.9. ja ke 21.9. Skinnarilassa Start Up Millin tiloissa. Toivotamme tervetulleiksi kaikki alueella sijaitsevat yrittäjät ja muut aiheesta kiinnostuneet! Tilaisuuden aikana StartUpMillin tilat ovat auki kaikille. Näytillä on paikallista osaamista hyvinvoinnin, draaman ja viihtyisimpien toimitilojen saralla. Esittelyt järjestetään avokonttoritiloissa Saimaan amk:n työpisteellä.
Start Up Mill sijaitsee osoitteessa: Laserkatu 6, 53850 Lappeenranta.
Käynti osoitteesta Teknologianpuistonkatu 5, parkkipaikalta katsottuna vasemman puoleinen rakennus.
Esittelytilaisuudessa mukana ovat:
Ti 20.9. klo 9-10
Lilla Saaristo, Hyvinvoinnin Vuoksi Oy
Monialaisia koulutus- ja hyvinvointipalveluita. Palvelut sopivat erityisesti henkilöstön/ yrittäjien sparraamiseen.
Henna Laitinen, DraamaSaapas
DraamaSaapas tuottaa draamallisia menetelmiä sosiaalialalle, yrityksille, seuroille, järjestöille, sekä yksityisille. DraamaSaapas leikittää, kouluttaa, opettaa ja esiintyy.
Mari Ravattinen, MielenMelodiat
Digitaaliset hyvinvointivalmennukset niin kuluttajille kuin työyhteisöille.
Anna-Mari Tossavainen, ArtemanoAcoustics
Akustiikkalevyt, akustiikkareliefit ja akustiikkaan liittyvät oheistuotteet.
Ke 21.9. klo 9-10
Antti Nieminen, taideseppä, Vaskitsa
Seppä, kultaseppä ja kuvataiteilija.
Lilli Huurrekorpi, Sisustusfuksia
Vihersisustus, viherkasvien huollot ja kunnostukset, viherkasviseinät.
Kristiina Heikinheimo, Ideamentor
Viestintävalmentaja. Voimaravalmentaja. "Läsnäolokohtausten järjestäjä". Sivutoimena sisustuspalvelut. Tee itsetuntotesti -lomakkeen saat Kristiinalta ja voit varata ajan palautekeskusteluun.
Henna Laitinen, DraamaSaapas
Tilaisuuden järjestää Luotsie – uutta luova yrittäjyys Etelä-Karjalassa -hanke (Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Saimaan ammattikorkeakoulu).
Lisätietoja: asiantuntija Heini Kähkönen, Humak TKI-Etelä-Karjala,
heini.kahkonen(at)humak.fi, puh. 020 7621 368

torstai 8. syyskuuta 2016
Kesä Luotsie-hankkeen parissa
Syksy saapuu ja kesä alkaa olla takanapäin. Samoin työni Luotsie -hankkeen projektiassistenttina on päättynyt ja kolmannen vuoden markkinoinnin opinnot Saimiassa puolestaan alkaneet.
Kevät ja kesä Luotsien parissa on ollut mielenkiintoinen ja erittäin antoisa. Olen saanut mahdollisuuden tutustua paikalliseen luovan alan yrittäjien laajaan verkostoon, sekä heidän tarjoamiinsa tuotteisiin ja palveluihin. Toisaalta toteuttamamme yrityskartoituksen myötä olen päässyt selvittämään myös paikallisten yritysten tarpeita luovan alan palveluiden ja tuotteiden suhteen. Monella yrityksellä on kiinnostusta ja halua hyödyntää paikallista osaamista. Usein yrityksillä on ongelmana resurssien rajallisuuden lisäksi aika, monellakaan yrityksellä ei ole aikaa lähteä itse selvittämään laajalti tarjontaa tai markkinatilannetta. Tässä yhteisten kanavien ja toimivien verkostojen tärkeys nousi erityisesti esille. Yritykset haluaisivat tavoittaa tarvitsemansa palveluntarjoajat helposti ja nopeasti.
Olen myös muiden Luotsien projektiassistenttien tavoin ollut mukana Taipalsaari-päivien tohinoissa. On ilo huomata, kuinka kunnassa halutaan panostaa kaikkien kuntalaisten ja etenkin nuorten palveluihin ja hyvinvointiin. Nuorisotalo Helmessä on mukava tunnelma ja ohjaajat tekevät erittäin arvokasta työtä nuorten parissa. Toteutimme Helmi Idea innovointipajan osana Taipalsaari-päivien nuorisoillan ohjelmaa. Mielestäni nuorten aktivoiminen ja heidän kuuntelunsa edesauttaa kunnan tarjoamien palveluiden kehittämistä ja kunnan sekä kuntalaisten keskinäistä kommunikointia. Kuuntelulla ja mielipiteiden vaihtamisella on palveluiden kehittämisen kannalta iso merkitys.
Luotsien kautta löytyi myös kontakti opinnäytetyöni tekemiselle ja sain hankkeen kautta vinkin paikallisesta yrityksestä, joka etsi opinnäytetyön tekijöitä. Otin yhteyttä yritykseen ja näin opinnäytetyöprosessi sai alkunsa. Yrityksen tarpeiden pohjalta löytyi myös erittäin mielenkiintoinen aihe, joka oli kiinnostanut minua jo opintojeni alussa. Tässä hyvä esimerkki siitä, kuinka Luotsie mahdollistaa myös oppilaitosten ja yritysten välistä yhteistyötä. Tämä on opiskelijan näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää, esimerkiksi opiskelijoiden saaman kokemuksen sekä työllistymismahdollisuuden kannalta.
Skinnarilan kampuksella on valtavasti potentiaalia sekä osaamista opiskelijoissa ja paikallisen elinkeinon edistämiseksi olisikin hyvä, että yritysten ja opiskelijoiden yhteistyö alkaisi jo opiskeluaikana. Tähän tähdätään esimerkiksi LUT:n ja nyt myös Saimian yhteisen Firmatiimin toiminnalla, jossa itsekin aloin vastikään työskennellä. Kaikki yhteistyötä, paikallista yritystoimintaa ja liike-elämää kehittävät toiminnot ovat koko maakunnalle elintärkeitä. Luotsien kautta olenkin saanut arvokasta kokemusta paikallisen yritystoiminnan kehittämisen tärkeydestä. Myös oma kiinnostus ja halu olla mukana edistämässä yhteistyötä ja verkostoja on noussut esille Luotsien kautta. Työskentely Firmatiimissä onkin luonteva jatkumo tälle tavoitteelle ja odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Mukavaa syksyä!
Elsa Melkko
Liiketalous, Saimaan ammattikorkeakoulu

maanantai 29. elokuuta 2016
Luova osaaja - kerro tarjonnastasi startup -yrittäjille!
Onko sinulla maakunnan mahtavimmat liikelahjat, parhaimmat muotoilutaidot tai tuoreimmat sisustusideat? Tarjoatko yrityksille uutta näkökulmaa graafiseen suunnitteluun, henkilöstön hyvinvointiin tai ohjelmapalveluihin?
Tervetuloa kertomaan osaamisestasi StartUpMillin yrittäjille!
Viikolla 38 järjestämme StartUpMillin tiloissa luovan paikallisen osaamisen teemaviikon. Käytössämme on Saimaan amk:n avokonttori-työpiste StartUpMillin yleisissä tiloissa. Pisteelle voi pystyttää kerrallaan 1-2 luovan alan osaajaa oman esittelypisteensä. Tilojen puitteissa vain luovuus on rajana kuinka haluat osaamistasi esitellä!
Paikkoja viikolle on vain rajoitetusti! Jokaiselle aamupäivälle otetaan eri esittelyt, eli kenenkään ei tarvitse olla paikalla koko viikkoa. Tämä on ainutlaatuinen ja ilmainen mahdollisuus päästä mainostamaan omaa osaamistasi paikallisille start up -yrityksille! Lisätietoja siitä mikä StartUpMill on: www.startupmill.fi
Haku esittelypaikkoihin on auki nyt!
Vapaamuotoiset, lyhyet hakemukset on jätettävä to 8.9. klo 8 mennessä sähköpostitse: heini.kahkonen(at)humak.fi
Valinnoista ilmoitetaan ja esittelyajat sovitaan pe 9.9. aamulla.
Lisätietoja: projektipäällikkö Heini Kähkönen / Luotsie,
heini.kahkonen(at)humak.fi, puh. 020 7621 368
KENELLE?
Luovan alan ammattilaisille
MISSÄ?
SuM-tilat / Skinnarilan Technopolis / Laserkatu 6, 53850 LPR
MILLOIN?
ma-pe 19.9.-23.9.2016, klo 9.00-11.00 välillä
JÄRJESTÄJÄ:
"Luotsie"-hanke / Humak & Saimaan amk

torstai 25. elokuuta 2016
Ajatuksia assistentin työstä Luotsie-hankkeessa
Niin se kesä alkaa jo olla lopuillaan ja assistentin työt kohta pulkassa. Kesän aikana olen ollut mukana monissa tapaamisissa, käynyt Taipalsaari-päivillä keräämässä tietoa paikallisten asukkaiden ja kesämökkiläisten hyvinvoinnista, ideoinut muiden kanssa tulevia tapahtumia ja nähnyt, miten hankkeen tuloksia alkaa näkymään ihan konkreettisella tasolla.
Esimerkiksi viime viikolla kävimme Taipalsaaren kunnan kanssa läpi hyvinvointikyselyn tuloksia ja mietimme, miten esille tulleita asioita voidaan lähteä yhteistyöllä viemään eteenpäin. Myös hyvinvointikysely päätettiin järjestää uudelleen syksyllä pidettävän tapahtuman yhteydessä.
Samalla viikolla oli liikelahjojen asiakastapaaminen, jossa alueen luovien alojen osaajat pääsivät esittäytymään ja esittelemään tuotteitaan suoraan asiakkaalle. Tapaaminen meni hyvin ja ensimmäiset kaupat syntyivät jo heti paikan päällä. Asiakas arvosti sitä, kun pääsi näkemään tuotteet itse, tutustumaan niihin paremmin ja kuulemaan tekijöiden ideoita, miten tuotteita voi liikelahjoina käyttää.
Muiden asiakastapaamisten myötä on ollut ilo huomata, että paikallista osaamista arvostetaan ja halutaan tukea mahdollisuuksien mukaan. Yritykset haluavat paikallisia liikelahjoja ja hyödyntää alueen ammattilaisia. Yksi suurimmista esteistä, jotka vaikeuttavat tätä, on resurssien puute: ei ole tarpeeksi aikaa perehtyä paikallisten osaajien tarjontaan ja lähteä kartoittamaan heiltä saatavia palveluita. Ajan puutteen takia turvaudutaan helposti siihen aikaisemmin hyväksi koettuun, tuttuun vaihtoehtoon.
Toivottavaa olisi tulevaisuudessa yksi kanava, josta näkisi vaivattomasti paikalliset luovan alan osaajat ja heidän tarjoamat palvelut. Sen kautta olisi nopeaa ja vaivatonta ottaa yhteyttä palvelujen tuottajiin. Parhaimmillaan tällainen kanava helpottaa asiakkaan työtä ja madaltaa kynnystä käyttää paikallisia osaajia. Luovien alojen osaajille se antaa keinon tuoda osaamistaan esille ja saada uusia kontakteja.
Tällaisen kanavan rakentaminen vaatii kuitenkin paljon huolellista työtä toimiakseen kunnolla ja sisältää monia haasteita. Onneksi tällä hetkellä Luotsie -hanke tekee arvokasta työtä etsiessään uusia mahdollisuuksia, toimiessaan välittäjänä eri tahojen välillä ja rakentaessaan yhteistyökuvioita, joiden on tarkoitus kantaa eteenpäin hankkeen jo loputtuakin. Paikallinen osaaminen on voimavara, jota kannattaa hyödyntää!
- Anni
(liiketalous, Saimaan amk)

torstai 9. kesäkuuta 2016
Luotsie välittää ammattimaista osaamista
Maakuntamme on täynnä monenlaista värikästä osaamista ja taitoa, jota me haluamme tuoda esille!
Pilotoimme kevään aikana muutamia pienempiä yritysyhteistyökuviota sekä tilamuutos-casea (lisätietoa tästä casesta: KLIK! ja KLIK!). Näistä saatujen kokemusten perusteella olemme lähteneet kehittämään nyt laajempaa ”välitystoiminnan” muotoa, jossa toisensa voivat löytää asiakkaat ja palveluntarjoajat sekä yhteistyökumppaneita kaipaavat yritykset.
Yritys-yhteistyö toimintamme voi kiteyttää kolmeen sanaan: ammattimaisuus, luotettavuus ja saatavuus.
Mitä tämä tarkoittaa?
Luotsie -hankkeessa keskiössä on nimenomaan luovan osaamisen välittäminen. Mitä tällä tarkoitetaan?
Kiinnostaako sinua esimerkiksi olla asiakkaana tai palveluntarjoajana seuraavissa tilanteissa?
Ota yhteyttä ja kysy lisää! Me hankkeen työntekijät ja apunamme työskentelevät Saimaan amk:n liiketalouden opiskelijat teemme luovan osaamisen välitystyötä kaiken aikaa. Asiakastapaamiset alkavat nyt alkukesästä.
Heini Kähkönen
heini.kahkonen(at)humak.fi
puh. 020 7621 368
* = Lähde: TEM:n Aineeton arvo julkaisu

- Yritysyhteistyössä välitämme vain ammattilaisia (opiskelijat ja harrastajat ovat tämän toiminnan ulkopuolella). Ammattimaisuus tarkoittaa myös sitä, että emme välitä kenenkään työtä ilmaiseksi, vaan tilaaja maksaa aina tilaamistaan töistä. Hankkeen tarjoama välitystoiminta sen sijaan ei maksa.
- Mukana olevat osaajat ovat sellaisia, kenen työn laatuun kaikki osapuolet voivat luottaa.
- Tilattujen tuotteiden tai palveluiden on oltava saatavilla, eli tietomme palveluntarjoajista ovat ajantasaisia.
Luotsie -hankkeessa keskiössä on nimenomaan luovan osaamisen välittäminen. Mitä tällä tarkoitetaan?
- Esimerkkejä paikallisista luovan alan osaajista, kannattaa käydä kurkkaamassa esimerkiksi täältä: KLIK! (tämä lista ei enää täysin ajantasalla, mutta saat esimerkkejä minkä alan osaajien listoiltamme löytyy)
- Aineeton arvonluonti ja brändit ovat yksi nopeimmin kasvava talouden ala. Hyvinvoivat työntekijät, selkeä brändi ja tuore ilme ovat investointeja, jotka kannattavat tuoden tuottavuutta yrittäjille.
- Aineettomuuteen perustuva arvonluonti ei vaadi materiaalista pääomaa, mutta ammattilaisen apu on usein hyvän tuloksen aikaansaamiseksi tarpeen. Kyse on kustannustehokkaasta tavasta luoda uutta arvoa liiketoimintaan.
- Aineettomat investoinnit kattavat tällä hetkellä 5-10% BKT:sta kehittyneissä maissa. Arvonluonti on globaalisti vähemmän sidoksissa fyysiseen pääomaan, kuten kokoonpanotehtaaseen, kuin aineettomiin toimintoihin, kuten asiakaspalveluun, sisäisiin prosesseihin ja aineettomiin oikeuksiin. *
- Mitä enemmän toimiala muuttuu digitaaliseksi, sitä tähdellisempää on brändin ja käytettävyyden sekä löydettävyyteen liittyvien asioiden kehittäminen pitkäjänteisesti. Vastaavasti perinteisiin materiaalisiin kohteisiin tarvitaan pienempiä investointeja. Muotoiluosaaminen ja luovan alan taitamus auttavat tässä! *
Kiinnostaako sinua esimerkiksi olla asiakkaana tai palveluntarjoajana seuraavissa tilanteissa?
- Viihtyisä työympäristö
- Persoonallinen brändi
- Paikalliset liikelahjat
- Apu uusiin tuoteideoiden kehittämiseen
- Asiakkaan palvelupolun selkeyttäminen
Ota yhteyttä ja kysy lisää! Me hankkeen työntekijät ja apunamme työskentelevät Saimaan amk:n liiketalouden opiskelijat teemme luovan osaamisen välitystyötä kaiken aikaa. Asiakastapaamiset alkavat nyt alkukesästä.
Heini Kähkönen
heini.kahkonen(at)humak.fi
puh. 020 7621 368
* = Lähde: TEM:n Aineeton arvo julkaisu
tiistai 3. toukokuuta 2016
Luovalle osaamiselle uusia asiakkuuksia etsimässä Etelä-Karjalassa
Viime viikolla Luotsie-hankkeen jatko sai hyväksynnän, kun Etelä-Karjalan maakuntahallitus puolsi hankkeen ”Luotsie+”-jatkon rahoitusta. Toimet luovien alojen kehittämisen parissa siis jatkuvat! Jatkohanke kestää vuoden 2017 helmikuun loppuun. Jatkamme samalla kokoonpanolla, eli hanketta toteuttavat Humanistisen ammattikorkeakoulun Humak TKI-Etelä-Karjala ja Saimaan ammattikorkeakoulu.
Toimet jatkohanketta ja tulevia pilottikokeiluja varten on jo aloitettu. Viime viikolla Luotsie-hanke kokosi luovan alan osaajia yhteen info- ja verkostoitumistilaisuuteen osuuskunta Otsinan tiloihin Lappeenrantaan. Tilaisuudessa esittelimme Saimaan amk:n liiketalouden opiskelijoiden tekemän yrityskartoituksen tuloksia. Mukana kartoituksen haastatteluissa oli eteläkarjalaisia yrittäjiä mm. kiinteistö-, teknologia- ja tietotekniikka-aloilta. Kyse oli siis perinteisesti ei-niin-luoviksi mielletyistä yrittäjistä, vaikkakin monenlaista luovaa osaamista näistäkin ihmisistä nousi esille.
Tässä hieman koontia haastattelujen havainnoista.
Ensinnäkin yrityksiltä nousi monenlaisia toiveita palveluntarjoajien suhteen. Ostopalvelutarjontaan kaivattiin muun muassa graafikoita, valokuvaajia, ohjelmapalveluja, kuvataidetta, tilojen viihtyvyyttä, videota, musiikkia, markkinointia, brändäystä, palvelumuotoilua ja erilaisia palveluja henkilöstön työhyvinvointii.
Haastatteluissa nousi esille myös seuraavia tarpeita ja havaintoja:
• Osa haastatelluista koki varsinaiset verkostoitumistilaisuudet hyvänä asiana. Osa sitä mieltä että parhaat eivät ehdi niihin osallistumaan, mistä johtuen tarvitaan sähköisiä alustoja verkostoitumiseen. Jos verkostoitumistilaisuuksia järjestetään, niiltä toivottiin ”pakottamista” verkostoitumaan, esimerkiksi speed dating -henkeen. Sähköisiltä alustoilta toivottiin helpoutta, esimerkiksi jo olemassa oleville some-kanavien pohjille luotavia kanavia.
• Helpot keinot löytää palveluntarjoajia (esim. nettiin), josta löytää tarjontaa vaivatta.
• Suoria kontakteja kaivattiin, sillä tiedon etsimiseen ei ole aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että palveluntarjoajien haluttiin tulevan paikan päälle kertomaan osaamisestaan.
• Sähköposti ei toimi kontaktoinnissa, tapaamiset ja some ovat parhaita tapoja verkostoitumiseen.
Eräs haastateltava nosti esille, että luovien alojen hyödyntäminen voisi mahdollistaa erilaistumisen. Tämä on erinomainen näkökulma sille, miksi paikallisia ammattilaisia kannattaisi hyödyntää! Uniikit palveluntarjoajat voivat tuoda yritykselle oman erilaistumisen lisän.
Opiskelijat kysyivät haastatteluissaan myös sitä, minkälaisia kriteerejä ostopalveluja ostaessa yrittäjillä on. Esille nousivat sellaiset tekijät kuten laatu, henkilökemiat, ostamisen helppous, ammattimaisuus, saatavuus ja sujuva yhteistyö. Osalle haastatelluista myös hinta oli merkittävä tekijä, varsinkin jos yritys oli tuore ja tulovirrat vielä pieniä, mutta pääsääntöisesti hinta ei ollut ratkaiseva tekijä. Laadukkuus ja luotettavuus olivat selvästi hintaa tärkeämpiä seikkoja.
Haasteiksi koettiinkin pienen liikevaihdon ohella muun muassa ajan ja verkostojen puute. Kiireen keskellä tiedon etsiminen ja paikallisten palvelutarjoajien läpikahlaaminen koettiin työlääksi. Suorat kontaktit helpottivat tässä.
Entä mitä seuraavaksi?
Viime viikon tapaamisessa sovimme, että asiakasyrityksiä seuraavaksi kontaktoidessa tiedossa on jo mitä heille voitaisiin tarjota. Monilla on puutetta ajasta, joten mahdollisuudet tapaamisiin on suunniteltava hyvin.
Tiedossa on oltava:
1. Kuka tarjoaa?
2. Mitä tarjoaa?
3. Paljon maksaa?
Keräämme nyt siis tietoja luovan alan ammattilaisten tarjonnasta!
Deadlineksi näiden tietojen toimittamiseen ja seuraavaan tapaamiseen sovimme 19.5.2016. Aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin!
Näistä uusista asiakkaiden ja palveluntarjoajien kohtaamisista haluamme Luotsie-hankkeessa muodostaa alkuja tuleville pilottikokeiluille. Pilottikokeilut pohjautuvat liiketoimintaan yritysten välille, mutta hanke tuo mukanaan lisänsä. Hanke tarjoaa apua tiedon keräämiseen, markkinointiin, oppilaitosyhteistyöhön ym. tuoden näin lisäapua ja tukea uusille asiakkuuksille ja luovan talouden avauksille Etelä-Karjalassa.
Kiteytettynä: Nyt on tarjolla mahdollisuuksia uusien asiakkaiden löytämiselle ja siihen kannattaa tarttua!
Helpottaakseni tiedon keräämistä tein pohjaa, joille kuvata omia tuotteita ja palveluja. Jos tuotteittesi tai palveluittesi sisältö ei ole täysin selvillä, ota yhteyttä, tule mukaan seuraavaan tapaamiseen ja muokataan sisältöjä yhdessä!
Näistä kuvista voit kopioida pohjaa ”tuotekortille”, lisätä omat tietosi vapaamuotoisesti ja lähettää ne minulle: heini.kahkonen(at)humak.fi
Voit myös käyttää omaa visuaalista pohjaa tuotekortille, pääasia että sisältö on sama kuin alla kuvattu. Kukin luovan alan ammattilainen voi täyttää useitakin kortteja eri palveluistaan tai monta tekijää tehdä yhteispalvelusta yhteisen kortin!
Luoviin kohtaamisiin!

maanantai 25. huhtikuuta 2016
Vierailulla Savossa: Luovan alan verkostoja Mikkelissä
Vierailin viime viikolla Mikkelissä ja tutustuin luovan alan yrittäjien verkostoihin Savon puolella. Etelä-Savo on toiminta-alueena hyvin samanlainen kuin Etelä-Karjala: pieni maakunta-alue, jossa haasteet ja hyödyt ovat samantyylisiä. Piirit ovat pieniä, mikä on toisaalta etu ja toisaalta haaste, elinkeinoalat ovat myllerryksissä ja korkeakoulut tuovat oman elävän lisänsä alueille.
Luovan alan osaajien kesken Mikkelissä on vireillä monenlaista aktiivista toimintaa. Aie Design on visuaalisten alojen ammattilaisten muodostama osuuskunta, joka on toiminut Mikkelissä jo jonkun aikaa. Vuosittain järjestettävän Mikkeli Art & Design -viikon ympärille on muodostunut tiivis yhteistyöverkosto, joka organisoi tapahtumaa. Kaikesta näistä sekä juuri perustetusta DeSavo -yhdistyksestä minulle kertoi verkoston vetäjä, itsekin yrittäjä Elisa Hillgen / Valosilmä.
DeSavo on vasta äskettäin huhtikuussa perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on: ”yhdistää erilaisten visuaalisten, luovien alojen tekijät yhdeksi voimaksi Etelä-Savon alueella ja näin edistää alojen keskinäistä verkostoitumista, mutta myös toimia yhteistyökumppanina muiden tahojen kanssa”. DeSavossa on nyt jo jäseniä 48 ja suunnitteilla on monenlaista yhteistoimintaa. Yhdistyksellä on viritteillä erilaisia hankerahoitushakuja. Nyt kun hakijatahona voi olla yksi taho, DeSavo-yhdistys, on hakuihin osallistuminen helpompaa.
Elisa Hillgen nosti esille, kuinka yksinyrittäminen on usein yksinäistä ja verkostoille on valtava tarve. Yhteinen tekeminen on ollut parasta, mitä yhdistys on jo nyt mukanaan tuonut. DeSavo lähti muodostumaan MAD-viikon tiiviin suunnittelutyöryhmän ympärille ja järjestö keskittyy nimenomaan visuaalisen alan osaajien yhteistyöhön, esimerkiksi esittävät taiteet on rajattu pois. Ammattilaisuus on yksi tärkeä yhdistyksen jäsenyyden kriteeri. Selväksi kävi, että yrittäjien oma aktiivisuus ja aloitteellisuus olivat kantaneet hedelmää – koko yhdistys on elävä esimerkki tästä!
Samalla tapasin myös hankemaailman ihmisiä, eli valtakunnallisen Tuunaa Tuottoa –hankkeen Mikkelin seudun projektipäällikkö Emmi Liikasen / Mikkelin kehitysyhtiö Miksei oy. Tuunaa tuottoa vol. 2 on valtakunnallinen hanke, jossa kehitetään pienten luovien yritysten verkostoa ja osaamista sekä rakennetaan uusia palvelukokonaisuuksia ja aineetonta kilpailuetua monialaisille kohdeyrityksille.
Hankkeessa on keskitytty nimenomaan yksilöosaamiseen ja yksinyrittäjien tarpeisiin verkostoitua, etusijalla luovan osaamisen edistäminen. Hanke käynnistyi viime lokakuussa. Mikkelin seutu on mukana olevista alueista ensimmäinen, jossa verkoston kautta on mennyt tarjous läpi: graafinen suunnittelija toteuttaa infografiikalla tolkkua palveluseteli- ja päivähoitorumbaan paikalliselle päiväkodille. Alueiden toimintatavat ja painotukset eroavat, Mikkelissä paikallinen verkosto on hyvin visuaalispainotteinen.
Tuunaa tuottoa vol. 2 järjestää mukana oleville yrittäjille työpajoja. Työpajoja on vuorollaan kullakin alueella ja muut alueet seuraavat niitä etäyhteyksillä. Hanke luo verkostoja siten paitsi paikallisesti, myös valtakunnallisesti. Jos jollekin palvelutarpeelle ei löydy tarjoajaa paikallisista verkostoista, etsitään tekijöitä muilta alueilta. Työpajojen ohella hankkeessa pyörii alueiden omia TuuniCafeita, joissa ensin tavataan asiakkaita, sitten ideoidaan ratkaisuja asiakkaiden ongelmiin ja lopuksi tarjotaan yhdessä tuotepaketteja asiakkaalle. Mukana olijat saavat uusia kontakteja niin muista yrittäjistä kuin asiakkaista.
Luotsie-hankkeen piloteissa ja tapaamisissa mukana olleilta luovan alan yrittäjiltä on noussut esille toiveita markkinointi/tuottaja-avusta. Yksi ideoista on ollut ”tuota kaveria” -malli, jossa yrittäjät kehuvat ja mainostavat toinen toisiaan. Toisen kehuminen on aina itseä helpompaa! Myös yrittäjien pieniä yhteisverkostoja ja mahdollisuuksia tarjota palveluja asiakkailla kompaktein yhteistarjouksin on suunniteltu. TuuniCafe -toimintamallissa on paljon hyvää, jossa meidänkin alueella voidaan ottaa oppia. Muualla toimiviksi todettuja tapoja verkostoitua, löytää asiakkaita ja kehittää luovan alan osaajien mahdollisuuksia elättää itsensä osaamisellaan kannattaa hyödyntää.
Tervetuloa keskustelemaan tästäkin aiheesta lisää Luotsie-hankkeen järjestämään tilaisuuteen lappeenrantalaisten luovien alojen osuuskunta Otsinan tiloihin tämän viikon torstaina!
Lue lisää tilaisuudesta täällä: KLIK!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016
AVOIN KUTSU: Verkostoitumis- ja infotilaisuus to 28.4.
”Luovalle osaamiselle voisi olla käyttöä, mutta jonkun pitäisi tyrkyttää sitä, olla esillä ja tuoda ilmi osaamista.”
Luotsie-hankkeen opiskelija-assistentit Noora Harju ja Elsa Melkko ovat toteuttaneet yrityskartoitusta maalis-huhtikuun aikana. Yritysten haastatteluista on noussut monenlaisia kokemuksia, muun muassa yllä mainitun lainauksen kaltaisia. Monella on mielessä kehittämiskohteita oman yrityksensä markkinoinnissa, toimitiloissa, palvelumuotoilussa ja graafisissa asioissa, mutta ei arjen keskellä aikaa etsiä ratkaisijoita ongelmiin. Paikallisten luovien alojen osaajien resursseja ei tunneta.
Nooran ja Elsan työ on vielä osittain kesken, mutta jo nyt on luotu uusia alkuja ja tietoa potentiaalisista asiakkaista. Seuraavaksi tarjoamme yrittäjille mahdollisuuksia tavata paikallisia luovan alan osaajia, jotka voisivat myydä osaamistaan ja vastata juuri heidän tarpeisiinsa. Monet yrittäjät ovat toivoneet, että luovan alan ammattilaiset tulisivat paikan päälle kertomaan mitä heillä on myydä, ja näitä kohtaamisia haluamme mahdollistaa.
Jos sinä olet eteläkarjalainen luovan alan ammattilainen, jota uudet verkostot ja asiakasmahdollisuudet kiinnostavat, tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää!
Luotsie-hanke järjestää info- ja verkostoitumistilaisuuden Osuuskunta Otsinan tiloissa ensi viikon torstaina 28.4., jossa esittelemme yrityskartoituksen tuloksia. Minkälaisissa verkostoissa sinä voisit tarjota palveluitasi uusille asiakkaille ja mitä uusia asiakkaita kaipaat? Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan lisää!
Tarjoamme osallistujille myös kahvit, joten kahvitarjoiluja varten kerrothan etukäteen tulostasi ke 27.4. aamuun mennessä: heini.kahkonen(at)humak.fi
Aika: to 28.4. klo 14-16
Paikka: Luovan alan osuuskunta Otsinan tilat (Isännöitsijäntie 2 B, 53200 Lappeenranta)
Lisätietoja aiheesta:
Heini Kähkönen, heini.kahkonen(at)humak.fi, puh. 020 7621 368
Tapahtuman FB-sivu

perjantai 4. joulukuuta 2015
Osuuskunta yritystoiminnan uutena mahdollistajana
Niin luovilla kuin muillakin aloilla yrittäjäksi hyppääminen on aina oma iso riskinsä. Y-tunnuksen saatuaan ihminen luopuu samalla ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta ja monesta muusta etuudesta. Varsinkin usealla luovalla alalla, joilla tulovirrat muodostuvat pienistä puroista ja asiakaskontakteja kartutetaan pikkuhiljaa, ei yrittäjäksi lähteminen ole aivan yksinkertaista. Onneksi nykyisin on myös olemassa monenlaisia välimalleja palkkatyön ja yrittäjyyden välissä.
Yksi tällainen on osuuskuntatoiminta. Osuuskuntalaki uudistui vuoden 2014 alussa ja tämä uudistus on entisestään helpottanut osuuskuntien perustamista. Osuuskuntakeskuksen sivuilla todetaan:

"Osuuskuntalain uudistumisen myötä osuuskunnasta on tullut entistä houkuttelevampi yritysmuoto. Yhteisöllisyytensä, joustavuutensa ja pehmeän arvomaailmansa ansiosta niiden suosio kasvaa yhä useammilla toimialoilla. Erityisen hyvin osuuskunta sopii käytännön työhön painottuvaan ja vähän pääomaa vaativaan yritystoimintaan, jossa omistajien henkilökohtaisella osallistumisella on tärkeä merkitys.
Tänä päivänä osuuskunnan voi perustaa yksin, joten se soveltuu entistä paremmin myös pien- ja perheyritysten yhteisömuodoksi. Osuuskunta voi käytännössä korvata toiminimen, avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön ja osakeyhtiön. Osuuskunnan sääntöjä laatimalla jäsenmäärästä riippuen voidaan siis saada aikaan hyvin erilaisia yrittämisen alustoja. Myös yritystoiminnan riski on pienempi kuin henkilöyhtiöissä, sillä vastuu yritystoiminnasta rajoittuu sijoitettuun pääomaan.”
Osuuskunnan voi perustaa ilman pääomaa, mikä sopii useille luoville aloilla, joissa pääomana toimii useimmiten ihmisen osaaminen eikä niinkään materiaalinen pääoma. Osuuskunnan jäsen omistaa palasen osuuskuntaa, mutta ei tarvitse olla henkilökohtaisesti vastuussa taloudellisesti osuuskunnan toiminnasta kuten osakeyhtiössä. Vaikka osuuskunnan voi nykyään perustaa vaikka yksin, useimmiten osuuskunnat kokoavat alleen yhteisön, mikä on omiaan edesauttamaan yhteisöllisyyttä yksin elinkeinotoimintaa harjoittavien pienien luovan alan osaajien kesken.
Myös Etelä-Karjalaan on viime aikoina syntynyt uusia osuuskuntia eri aloille. Luovilla aloilla toimivat ainakin Lappeenrannassa osuuskunta Otsina ja Saimaan ammattiopisto Sammon opiskelijoiden oma Vuoksen taitajat osuuskunta Imatralla.
Osuuskunta Otsinan toimipiste löytyy Kaukaalta. Osuuskunnan tiloissa oleva puoti on auki kahtena päivänä viikossa ja osuuskuntalaiset ovat olleet aktiivisesti mukana Ravintolapäivässä, Siivouspäivässä ja vastaavissa tapahtumissa. Palveluvalikoimasta löytyy esimerkiksi matkailupalveluita, käännöistä, koruntekijöitä, graafista suunnittelua sekä sisustus- ja tekstiilialaa. Lue lisää Otsinan nettisivuilta!
Osuuskunta Vuoksen taitajat on tuoreempi, opiskelijoiden muodostama osuuskunta Imatralta. Osuuskunta tarjoaa palveluja useilta eri aloilta: kädentaidot, kuvataide, vaatetus, tekstiiliala, sisustus, remontointi, maalaus ja puusepäntaidot. Yhteisö pystyy tarjoamaan palveluja siis hyvin monialaisesti. Osuuskunnassa on tällä hetkellä 26 jäsentä.
Itse vierailin Vuoksen taitajien pop up -myymälässä Vuoksenniskalla eilen, tämän bloggauksen kaikki kuvatkin ovat sieltä. Puoti on auki osoitteessa Vuoksenniskantie 78 vielä tänään perjantaina viiteen saakka ja huomenna 5.12. lauantaina klo 10–13. Suositten tutustumaan! Paikalla on työpajoja, galleria ja käsityöpuoti. Ajankohtaiset tiedot löydät ryhmän Facebook-sivuilta.
Osuuskuntamuotoinen toiminta on varmasti tulevaisuudessa yhä enemmän kasvavaa. Myös me Luotsie -hankkeessa haluamme tuoda esille osuuskuntatoiminnan etuja ja tukea tällaista uutta yrittäjyyttä. Jos sinulla on mielessä luovan alan osuuskunnan perustaminen tai olemassa olevan osuuskunnan toiminnan kehittäminen Etelä-Karjalan alueella, ja kaipaat verkostoja tai uusia avauksia, ota yhteyttä ja katsotaan voimmeko tehdä yhteistyötä! Yhteyksillämme oppilaitosmaailmaan, muihin luovien alojen toimijoihin ja potentiaalisiin asiakastahoihin voimme saattaa yhteen uudenlaisia ja yllättäviä yhdessä tekemisen avauksia.

maanantai 23. marraskuuta 2015
Ehdota opinnäytetyö- tai harjoittelupaikkaa amk-opiskelijoille!
Opiskelijoiden, asiakkaiden ja luovien alojen osaajien välitystoimintamme jatkuu ja etenee! Kanssani nyt vuoden loppuun työskentelee opiskelija-assistentti, jonka kanssa yhdessä kasaamme verkostoa Saimian opiskelijoista resurssiksi hankkeeseemme.
Ensimmäisessä vaiheessa haussa on opiskelijoita, joista voimme saada apua asiakaspuolen matkailu- ja markkinointialan ongelmiin, lisätietoja löydät täältä: KLIK!
Jatkossa haluamme yhä enemmän myös luovan alan osaajien näkemyksiä mukaan. Tästä johtuen, pyydän eteläkarjalaisia luovan alan osaajia kertomaan minulle pe 27.11. vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä opinnäytetyö- tai kurssityöaiheita teidän yhdistyksellä/yrityksellä/toiminimellä tms. on?
- Onko teillä mahdollisuuksia harjoittelupaikkoihin? Mitä työnkuva voisi sisältää?
Vastaamalla et ole velvoitettu tai oikeutettu mihinkään, mutta saamme verkostoon lisää arvokasta tietoa, jota vien opinahjoihin eteenpäin!
Vastaukset voi toimittaa sähköpostitse: heini.kahkonen(at)humak.fi
Opiskelijoissa meillä on hyödynnettävissä seuraavan alojen osaamista:
- Saimia (LPR ja Imatra): Restonomit, tradenomit, kuvataide, hoito-ala, insinöörit, fysioterapeutit ja sosionomit.
- Humak (muualla Suomessa): Kulttuurintuottajat
Hankkeemme perustoimintana on toimia eräänlaisena "välitystoimistona" pilottikokeiluihin osallistujille. Verkostoomme saamme jatkuvasti lisää asiakkaita, joilla on ongelmia tarjota yrittäjille sekä opiskelijoille. Kaikkein hedelmällisintä on asiakkaiden ongelmien tarjoaminen jo valmiille yrittäjä-opiskelija-yhteistyöparille. Mitä enemmän tietoa osaajista on, sen helpompi hankkeen on toimia luovien alojen puolestapuhujana ja osaamisen välittäjänä.
Jos haluat Luotsie-hankkeen postituslistalle ja heti ensimmäisten joukossa tietoa työtarjouksista pilottikokeiluissa sekä muista mahdollisuuksista, ota yhteyttä!
Heini Kähkönen, heini.kahkonen(at)humak.fi, puh. 020 7621 368
lumisin terveisin,
Heini

torstai 19. marraskuuta 2015
Harjoittelua ja kurssityöaiheita tarjolla markkinointi- ja matkailualoille!
Hei ammattikorkeakoulussa opiskeleva! Kaipaatko
aiheita opinnäyte- tai kurssityöhön? Etsitkö paikallista aihetta, jolla on
käytännön merkitystä ja joka tuo kontakteja työ- ja elinkeinoelämään? Voimme
nyt tarjota sinulle apua tässä! Ensimmäinen jaku opiskelijaverkostoomme on auki nyt.
Luotsie -hanke
etsii ammattikorkeakouluopiskelijoita mukaan toimintaansa. Kokoamme
Etelä-Karjalan alueella yhteen opiskelijoita, yrittäjiä ja asiakkaita ideoimaan
ja tuottamaan uusia palvelutuotteita. Opiskelijoita otamme mukaan
opinnäytetöiden tekemisen ja harjoittelujen kautta.
Hankkeessamme toteutamme 2-3 pilottikokeilua, joissa asiakaspuolella
on nyt alkuvaiheessa Taipalsaaren kunta ja start up yritys. Lisäksi
verkostossamme on laajasti paikallisia luovien alojen pienyrittäjiä, joiden osaamista välitämme eteenpäin. Asiakaspuolella
on monenlaisia kehittämistarpeita, joiden ratkomiseen kaipaamme opiskelijoista
apua, muun muassa näitä:
- Palvelumuotoilu ja markkinointi
- Asiakkaiden ja asukkaiden osallistaminen
- Matkailukohteiden ja vapaa-ajan aktiviteettien kehittäminen
- Nettinäkyvyys
Voimme luvata
mahdollisuuksia tienata opintopisteitä, tarjota tilaisuuksia saada jalkaa oven
väliin työelämässä ja antaa aiheita opinnäyte- ja kurssitöihin.
Etsimme nyt 2-3 tradenomiopiskelijaa sekä 2-3 hotelli- ja
ravintola-alan opiskelijaa, joilla on tarvetta harjoittelupaikoista tai
kurssityöaiheista. Varsinkin haussa on markkinoinnin opinnäytetyöhön aihetta
kaipaava opiskelija!
Luotsie-hanketta
toteuttavat yhteistyössä Humanistisen
ammattikorkeakoulun Imatran TKI-keskus (Voima) ja Saimaan ammattikorkeakoulu. Yhteistyöverkostomme takaavat, että
saamme soviteltua opinnäyte- ja kurssityöaiheita Saimian kursseihin.
Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä mahdollisimman pian!
Kerro hakemuksessa mitä
opiskelet ja monettako vuotta, minkälaisia tarpeita opintojen suhteen sinulla
on nyt (esim. opinnäytetyön tai harjoittelun suhteen), miksi haet ja miksi
meidän kannattaisi valita juuri sinut opiskelijaverkostoomme.
Lisätietoja aiheesta ja hakemukset:
projektipäällikkö Heini Kähkönen (Humak)
heini.kahkonen(at)humak.fi,
puh. 020 7621 368
Lisätietoja antavat myös:
opiskelija-assistentti Noora Harju (Saimia)
noora.harju(at)saimia.fi, puh. 040 4830 453
tutkimuspäällikkö, projektikoordinaattori Henri Karppinen (Saimia)
henri.karppinen(at)saimia.fi, puh. 040 631 3800
Tilaa:
Kommentit (Atom)